Apua mikä arki
Lähes puolet avioliitoista päätyy eroon ja tiedä sitten kuinka moni avoliitoista, tai muista vakiinnuttavista sitoumuksista. Mikä parisuhteissa sitten hiertää. Se, ettei seksiä ole riittävästi, se ettei osata riidellä ollenkaan, vaiko se ettei päästä kaksi kertaa kuussa kumppanin kanssa romanttiselle illalliselle.
Vai, hiertääkö parisuhteita juuri tällaiset ulkoa tulevat odotukset ja paineet siitä kuinka paljon terveessä parisuhteessa harrastetaan seksiä, lenkkeillään yhdessä ja kuinka usein terveessä suhteessa viskotaan astioita seinään ja sovitaan sitten kynttiläillallisen ääressä.
Pitkässä suhteessa vaikeimpia hetkiä eivät ole ne, kun tunnelma on kireä ja hermot ovat koetuksella, vaan ne hetket, kun on yksinkertaisesti sitä samaa harmaata, eikä tunnu miltään. Hyvässä suhteessa pystytään tylsistymään yhdessä ja kestetään ne hetket, kun toinen tuntuu "vain" ystävältä ja kämppikseltä, eikä näköpiirissä ole illallisia, lomamatkoja, eikä liiemmin kiihkeätä makuuhuonejoogaakaan. Ruuhkavuosissaelävän näkopiiriin ei välttämättä mahdu, kuin seuraavan viikon harrastuskuskailut ja kauppareissut. Jokainen lapsiperheen vanhempi tietää varmasti, mistä nyt puhutaan. Se ei välttämättä riitä, että toinen juoksee arkea rinnalla, ainakaan täydellisen parisuhteen odotuksiin nähden. Parisuhdetta hiertää arki.
Tämänhetkinen trendi on tutkailla itseään ja rakastaa itseään. Itseään rakastaminenhan tarkoittaa sitä, että antaa itselle vain parasta, viihtymistä, romantiikkaa, yhteisiä auringonlaskuja ja kylpylälomia. Mitä tahansa tylsistymistä ja vaikeita tunteita ei siis kannata sietää, tai varsinkaan lähteä ratkomaan. Se vaatii työtä, aikaa, epämukavia tunteita, tunkkaista ilmapiiriä, sekä ikäviä keskusteluja. Itseään rakastava ihminen ansaitsee parempaa.
Päiväkotiin juostessani lapset eräänä päivänä, odottelin, että lasten tulokäsienpesu oli valmis. Silmäni pysähtyivät päiväkodin ilmoitustaululle, johon oli ilmestynyt lappu ”Eroauttaminen lapsiperheille”. Ajattelin, että noniin, täällä päiväkodissa saavutetaan varmasti mahdollisimman suuri kohdeyleisö. Kuka pikkulapsiarjessa elävä ei synkkinä hetkinä pyörittelisi tällaista vaihtoehtoa, mutta hienoa että kaupunki tukee ja antaa apua eroon, jos sen nyt sitten toteuttaisi. Erotessa saa omaa aikaa ja oman talouden.
Mikäli parisuhdetta hiertää se normaali arki, pitäisikö kaupungin ja valtion päinvastoin tukea pikkulapsiperheitä arjessa, niin että ne pysyvät ehjinä perheinä? Kaikilla ei ole niitä kuuluja isovanhempia, jotka hälytetään paikalle, kun kriisiä pukkaa ja aikalisä arjessa on tarpeen. Odotusten ja todellisuuden kontrasti on valtava. Avioliiton ja oravanpyörän hoitoon resurssiapuja ei riitä, mutta eroamiseen kyllä. Uupuminen, konfliktit ja taloushuolet ovat todellisia ongelmia, joihin etsitään ratkaisua. Kaupungeissa tulisi kuulla perheitä ja etsiä ratkaisuja tärkeän yksikön tukemiseen. Etenkin lapsen näkokulmasta resurssit perheen tukemiseen on paljon arvokkaammat, kuin laitetut resurssit perheen eroapuun.
Eiköhän se johdu juuri tuosta että odotukset on liian korkeat ja kaikki pitäisi olla niin helv. Mukavaa ja hauskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko tehdä mitään sille, että ihmiset solmisivat enemmän pysyviä liittoja.
Kirkkoon kuuluvat esim vannovat yhdessä elämistä ”kunnes kuolema heidät erottaa.”
Minkälaisien sopimuksien perusteella avoliitossa yms elävät yhdessä?
Ilmoita asiaton viesti
J. Moll: Kirkkoon kuuluvat esim vannovat yhdessä elämistä ”kunnes kuolema heidät erottaa.”
Katsooko Jorma, että tuo em. klausuuli takaa avioliiton keston ja pysyvyyden?
Oletko kenties kuullut kenenkään koskaan rikkoneen tuota vannomaansa valaa?
Ilmoita asiaton viesti
#4
>Katsooko Jorma, että tuo em. klausuuli takaa avioliiton keston ja pysyvyyden?
ooo
niin….. eihän se näköjään takaa koska puolet eroaa, mutta mikä on sen alkuperäinen tarkoitus?
Voihan sitä ajatella, että sopimus on täydellinen (= ”kunnes kuolema erottaa”), mutta ihminen vajavainen.
Ilmoita asiaton viesti
Minkäänlaisesta vannomisesta ei ole kyse, vaikka vihkivaloista yleensä puhutaankin. Tässäpä kaava EVL-sivuilta:
”Vihkimisessä esitettävät kysymykset hääpari voi itse valita. Vaihtoehtoja on kaksi:
1. ”Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi/aviovaimoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?”
2. ”Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi/aviomieheksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?””
Ei siis kysytä lupaatko ja vannotko vaan tahdotko. Ero on mielestäni huomattava.
Itse avioliitosta: Timo Hännikäinen on kirjoittanut siitä aikoinaan erittäin hyvin: Kuka tappoi avioliiton, https://sarastuslehti.com/2014/11/21/kuka-tappoi-a… Hännikäinen esseistelee avioliiton merkityksestä nykymaailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
Näen maailman muuttuneen niin, ettei liittojen kestävyyttä nähdä edes tarpeellisina.
Aikuiset elävät mielihalujensa ja alati vaihtuvien tunteidensa mukaan uusperheissä potenssiin kolme, tai samaa sukupuolta olevien kesken ja siinä bordellissa hankitaan epähuomiossa lapsia milloin kenenkin kanssa ja milloin missäkin osoitteessa kotia pitäen.
Lapset yrittävät tämän keskellä kasvaa ja kehittyä tasapainoisiksi aikuisiksi. Yhä useampi nuori ei tähän enää pysty. Minä en tässä tilanteessa parisuhdeongelmista piittaisi vaan lapsista. Se tarkoittaa, että aikuisten aikuistuttava ja lakattava olemasta teinejä 20v iässä.
Ilmoita asiaton viesti
Eronneita naineisiin nähden on suhteessa vähemmän kuin eroja avioliittoihin nähden. Eli jotkut harvat eroavat muidenkin edestä.
Ilmoita asiaton viesti
#8
Humoristinen tosiasia, mutta ero on aina tragedia, mm lapset kärsivät.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsettomassakin arjessa pahin tuntuu olevan se, että aika kiitää hirmuista vauhtia. Nukkuu, työpäivä, liikuntaa, ruokailu ja taas nukkumaan. Ja sama pyörä vaan pyörii.
Ilmoita asiaton viesti
”Mikäli parisuhdetta hiertää se normaali arki, pitäisikö kaupungin ja valtion päinvastoin tukea pikkulapsiperheitä arjessa, niin että ne pysyvät ehjinä perheinä?”
Epäilemättä pitäisi.
Kuitenkin, vallitseva trendi yhteiskunnassa on valitettavasti onnellisen perhe-elämän säälimätön alasajo sekä kodin ja avioliiton eheyden murtaminen. Ylimmäksi tavoitteeksi ollaan kodin ja perheen tilalle korottamassa itsekeskeisyyden ja egoismin maksimointia.
Kirkkoa myöten yhteiskunta suorastaan palvoo sitä kehitystä, jossa perinteiset perhearvot ja niitä suojaavat säädökset pala palalta kumotaan ja korvataan asioilla, joita ennen kaikki ymmärsivät pitää häpeällisinä ellei peräti rikollisina.
Avioliiton kunniaa, arvostusta ja kestävyyttä ovat omiaan romuttamaan sellaiset meidän ajallemme tyypilliset ominaisuudet kuin lyhytjänteisyys, uskottomuus, petollisuus, itsekkyys, kyynisyys, vastuuttomuus, moraalittomuus, ylpeys, jumalattomuus, rakkaudettomuus, kovuus.
Mainittakoon sentään yhtenä valopilkkuna aikamme moraalisen rappion ja kurjuuden keskellä psykoterapeutti Heli Vaaranen, joka on toiminut Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajana, Väestöliiton Perheklinikan johtajana ja psykoterapeuttina sekä Väestöliiton parisuhdesivuston vastaavana päätoimittajana.
Ilmoita asiaton viesti
Eroa hakeva osapuoli on 20% tapauksissa mies ja 70-80% tapauksissa nainen.
Kirjoittaja olisi voinut tämän tasa-arvon nimissä ottaa huomioon. Antaa paljon pohdittavaa.
https://www.psychologytoday.com/blog/the-new-resil…
http://www.telegraph.co.uk/men/relationships/10357…
https://svenska.yle.fi/artikel/2015/08/29/myter-om…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus, mutta olen sitä mieltä, että yhteiskunnan/valtion ei tulisi missään mielessä sekaantua yksilöiden henkilökohtaisiin asioihin. Varsinkaan rahallisesti.
Ilmoita asiaton viesti
#12
Perheen pitäisi olla yhteiskunnan pienin rakennusyksikkö.
Kyllä me kaikki olemme yhteiskunnan jäseniä.
Yhteiskunnasta ei voi erota.
Ei täällä huonoja kirjoituksia olekaan, kun vaan oppii oikealla tavalla suhtautumaan näihin. Joskus saattavat rivien välit olla parasta antia.
Ilmoita asiaton viesti